Olen kerännyt tälle sivulle kirjoja ja videolähteitä, joista olen vuosien aikana aivan erityisesti pitänyt.
Myönnän auliisti, että olen nykyään aika vanhanaikainen mediakääkkä: en kuuntele podcasteja tai äänikirjoja, en käytä useimpia (saati uusimpia) somealustoja, enkä juurikaan seuraa suomenkielistä sosiaalista mediaa missään muodossaan. Tästä syystä etenkin Youtube-linkit ovat valitettavasti kaikki englanninkielisiä. Kirjoissa on sentään myös suomenkielistä tarjontaa. Löydät varmasti myös suomenkielistä sisältöä mielinmäärin, oli käyttämäsi media-alusta mikä tahansa.

Kirjoja
Laajat perusteokset
- Arto Pietikäinen: Joustava mieli.
Joustava mieli -sarja on hyväksymis- ja omistautumisterapiaa tutuksi tekevä klassikko. Alkuperäisestä “Joustava mieli” -kirjasta on versonut monia tarkkarajaisempiin alueisiin liittyviä teoksia, kuten itsetuntoon, elämänkriiseihin ja parisuhteisiin liittyviä teoksia. Arton kirjat ovat tärkeitä perusteoksia, joita päädyn suosittelemaan kerta toisensa jälkeen.
- Minna Sadeniemi (et al.): Viisas mieli.
Usean asiantuntijan kokoama perusteos tunne-elämän haasteista kärsiville sekä heitä hoitaville.
Masennukseen
- Paul Gilbert: Overcoming Depression.
Gilbertin kirja masennuksen syistä, seurauksista ja (itse)hoidosta on perinpohjaisuudessaan hengästyttävän kattava, mutta myös toimiva. Saattaa vaatia useamman kuin yhden lukukerran!
- Mark Williams (et al.): Mielekkäästi irti masennuksesta.
Mindfulness, meditaatio ja kognitiivisen psykologian näkökulma masennuksesta toipumisessa.
Ahdistukseen ja paniikkiin
- Edmund J. Bourne: Vapaaksi ahdistuksesta.
Kattava työkirja ahdistuksen ja paniikin itsehoitoon, laajuudessaan täysin omaa luokkaansa. Sisältää kuvauksen erilaisista ahdistuneisuuspohjaisista häiriöistä, niiden syistä, apua oikean diagnoosin selvittämiseen, ja käytännöllisen oppaan ahdistuksen / paniikin omahoitoon. Varaudu isokoiseen ja paksuun kirjaan! Englanniksi saman teoksen löytää nimekkeellä The Anxiety and Phobia Workbook.
Uupumukseen / Burnoutiin
- Liisa Uusitalo-Arola: Uuvuksissa.
Liisa Uusitalo-Arolan kirja on pysyvä go-to -teokseni, jos haluan kerrata inhimillistä, toimivaa lähestymistapaa uupumuksen ilmiön ja kokemusen ymmärtämisestä.
(Itse)myötätunnon treenaamiseen
- Ronnie Grandell: Itsemyötätunto.
Harvoja suomenkielisiä perusteoksia itsemyötätunnosta.
Kevyemmin, mutta silti asiaa
- Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt.
Raastavan todellinen ja silti hulvattoman hauska kuvaus uupumuksesta ja sen seurauksista.
- Laurent Gounelle: Matka yli onnen esteiden.
”Me olemme sitä mitä ajattelemme. Ajatuksillamme me rakennamme oman maailmamme.” – Buddha.
Sympaattinen pieni teos itsensä löytämisestä – ja itseensä kompastumisesta.

Youtube-kanavia
Keräsin tähän kanavia, joiden videoita tai klippejä olen itse ajan mittaan katsonut ja joista olen pitänyt. En voi mennä vannomaan, että jakaisin välttämättä ihan kaikkia sisällöntuottajien näkemyksiä (enkä ole katsonut kaikkia heidän videoitakaan), mutta pääsääntöisesti näillä kanavilla on ollut ymmärrettävää ja monia varmasti auttavaa sisältöä, joka on tarkoitettu kaikille – ei vain ammattilaisille.
Linkit eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.
- Patrick Teahan
Lisensoitu sosiaalityöntekijä ja terapeutti Patrick Teahan on erityisen perehtynyt traumaattisen lapsuuden ja vaikeissa perheolosuhteissa kasvaneiden haasteisiin, ja käyttää terapiatyössään paljon sisäisen lapsen tematiikkaa. Itse vaikeista lähtökohdista ponnistanut, käytännönläheinen, läpikotaisin empaattinen ja jalat maassa, Patrickin lämmintä otetta on ilo seurata.
- CinemaTherapy
Lisensoitu terapeutti ja elokuva-alan ammattilainen bongaavat mielenterveyteen ja käyttäytymiseen liittyviä ilmiöitä elokuvista. Oivaltavat ja hauskat kommentaarit ovat viihdyttävyytensä lisäksi myös opettavaisia!
- Dr. Daniel Fox
Tunne-elämän epävakaisuuteen ja epävakaaseen persoonallisuuteen erikoistunut psykologi, jonka perehtyneisyys ja aito palo tunne-elämän ongelmista kärsivien auttamiseen näkyy ja kuuluu.
- The National Institute for the Clinical Application of Behavioral Medicine (NICABM)
NICABM-kanavalla on laaja kirjo eri asiantuntijoiden lyhyitä klippejä erityisesti siitä, miten ihmiskeho ja aivot kokevat trauman, ja kuinka traumoja kannattaisi lähestyä.
- Therapy in a Nutshell
Lisensoitu pari- ja perheterapeutti Emma McAdam jakaa kanavallaan lyhyitä, helposti lähestyttäviä tietoiskuja erilaisista aiheista, esimerkiksi ahdistuksesta ja katastrofoinnin pysäyttämisestä.