Anna Granlund, työterveyspsykologi, psykoterapeutti / 5.2020, päivitetty 7.2025

Psykoterapia antaa siihen ryhtyvälle parhaimmillaan paljon. Se ei silti ole suoraviivainen tai nousujohteinen tie onneen, oireettomuuteen ja voimaantumiseen, eikä se sovellu kaikkiin tilanteisiin.

Psykoterapian toimivuuteen vaikuttavat monet asiat, kuten ajankohtaisuus, sopivuus, kävijän omat voimavarat, elämäntilanne, ja se, missä määrin oletukset oman toiminnan roolista (toimiminen vs. hoidossa oleminen) sopivat valittuun pyskoterapiamuotoon ja sen aktiivisuustasoon.

Seuraavassa tekstissä esittelen asioita, joiden tarkoituksena on toimia sparrauskumppanina psykoterapian pohtimisessa. Kirjoitus edustaa vain omaa käsitystäni ja kokemustani sekä psykoterapiaan lähettävänä psykologina että toisaalta myös asiakkaita kuntoutukseen vastaanottavana psykoterapeuttina. Psykoterapioita ja psykoterapeutteja on monenlaisia, kuten on psykoterapiaa koskevia käsityksiäkin.

Pähkinänkuoressa

  • Psykoterapia ei ole yhtä kuin juttelemassa käyminen – se käy työstä, eikä kapseloidu käyntikertoihin.

  • Psykoterapioita on erilaisia ja ne vaihtelevat sisällöltään paljon, esimerkiksi terapeutin aktiivisuuden ja asiakkaan oman toiminnan suhteen.

  • Toisin kuin monelaiset tuki- ja kuulumiskäynnit, psykoterapia on yleensä tavoitteellista tekemistä, kuin mielen kuntosalilla käymistä.

  • Voimavarojen ja ajan pohtiminen voi olla tärkeää. Kuinka mones(kymmenes) asia terapiasta tulee arkeen? Jaksaako ja ehtiikö juuri nyt lisää?

  • Mieti odotuksiasi ja tarpeitasi. Haluatko levätä hoidossa (vähemmän aktiivisuutta) vai tehdä jotain itse (enemmän aktiivisuutta)?
  • Tavoitteellisuudestaan huolimatta psykoterapiaa ei voi ”suorittaa” eikä siinä voi tulla täysin valmiiksi, täydelliseksi tai ongelmattomaksi. Kurkkaa usein kysytyt kysymykset, jos tämä mietityttää.

Klikkaa alta auki kohdat, jotka kiinnostavat:

  • Psykoterapia on usein tiivis ja pitkäaikainen prosessi, joka vaatii kävijältään omaa työtä, sitoutumista, aikaa, ja energiaa. (Rahasta puhumattakaan.) Siksi on hyvä muistaa, että se ei ole ainoa tai aina edes paras mahdollinen tuen muoto. Joskus riittävän tai jopa paremman hyödyn voi saada harvakseltaan toteutuvista keskustelukäynnistä, lyhytterapiasta, kriisiavusta tai jostakin täysin muusta hoidosta.
  • KELA-kuntoutuspsykoterapian pitkän viiveen taustalla on pyrkimys varmistaa, että takana olisi vähintään 3 kk kestänyt todellinen muutos- ja hoitoyritys ennen 1-3 vuotta(!) kestävään, viikoittaiseen psykoterapiaan lähettämistä. On parempi varmistaa, tulisiko apu tehokkaammin ja nopeammin lyhyestä hoidosta kuin lähteä heti pitkään prosessiin. Enemmän ei ole aina enemmän, psykoterapiassakaan.
  • Psykoterapia edellyttää kävijältään paljon muuta kuin terapian kohteena olemista. Monet ulkoiset tekijät, ennen kaikkea oma elämäntilanne ja ominaisuudet, ennakoivat psykoterapiassa tapahtuvia muuutoksia[1,2] . Muutos kumpuaa itsestä ja omista teoista, psykoterapian, terapiasuhteen ja riittävän säännöllisen harjoittelun välityksellä.
  • Muita vaikuttavia asioita ovat muun muassa aika, energia, ja motivaatio omaan työskentelyyn. Nämä tekijät ovat harvoin kenenkään elämässä niin itsestäänselvyyksiä, että ne voisi (tai kannattaisi) pysähtymättä ohittaa.

  • Useimmille tulee yllätyksenä, että psykoterapia tarkoittaa myös työstä tai opiskelusta puhumista. Näistä kuitenkin kysytään paitsi hakuvaiheessa, myös joka kerta, kun psykoterapiasta annetaan Kelalle palautetta. Työn tai opiskelun rooli on siis hyvä pitää mielessä tähän kuntoutusmuotoon lähtiessä.
  • Työ ja työkyvyn pulmat ovat siis kuntoutuspsykoterapian keskeisin lähetekriteeri – tai näin ainakin pitäisi olla.
  • Kuntoutuspsykoterapia ei ole (sen tarkoitus ei ole olla) nopea matalan kynnyksen keskustelutuki, akuuttien tilanteiden kriisituki tai mihin tahansa tuen tai keskustelun tarpeeseen järjestettävä hoito.
  • Kuntoutuspsykoterapia on pitkäkestoista avokuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn ollessa lääkärin toteamana vaarassa. Sen pitäisi tulla järjestyksessä vasta sitten, kun pahin ja akuutein tilanne on jo väistynyt, niin voimavarat kuin tilanne itsessään mahdollistavat asioiden intensiivisen käsittelyn.

Kun harkitset psykoterapiaa, voit pohtia seuraavaa:

Psykoterapian aloittaminen ja pitkäaikainen sitoutuminen edellyttävät riittäviä voimavaroja. Terapia on prosessi, joka on ”käynnissä” koko ajan, ei vain tapaamisten yhteydessä. Tästä syystä voimavaroja on hyvä pohtia esimerkiksi terveydenhuollossa. Joskus keho ja aivot voivat myös tarvita lisäapua esimerkiksi lääkityksen muodossa.

Voi olla hyvä myös tietää, että terapian aikana voinnissa voi tapahtua monenlaisia muutoksia, niin kuin elämässä muutenkin. Psykoterapia ei ole suoraviivaista etenemistä kohti parempia aikoja, vaan vaikeiden asioiden kohtaaminen on, no, vaikeaa. Ei ole harvinaista, että vointi ensin heikkenee, ja tämä on yksi syy siihen, miksi psykoterapiakäynnit eivät voi olla satunnaisia, katkonaisia tai ripoteltuina pitkien matkojen päähän toisistaan.

Psykoterapia tulee tiiviiksi osaksi arkea. Voimia pohtiessa voi miettiä seuraavaa:

  • Mitä kaikkea on meneillään tai kesken juuri nyt? Onko nyt oikea aika?
  • Mikä on elämäntilanteesi? Onko se vakaa? Koetko olevasi olosuhteiden osalta turvassa?
  • Onko sinulla omaan viikoittaiseen terapiaan tällä hetkellä voimia ja motivaatiota, siirtymiset huomioiden?
  • Jaksatko ja ehditkö mitään uutta tai ”ylimääräistä”? Tehtäviä? Harjoittelua? Tekemistä terapiaan liittyen?
  • Miten reagoit ja suhtaudut, jos vointisi alkuun heikkenee?
  • Miten suhtaudut ajatukseen, että et voi aikatauluttaa tai suorittaa psykoterapiassa ”etenemistä”, esim. toipumista?
  • Miltä tuntuu ajatus, että käyt terapiassa myös lomasi aikana, esimerkiksi kesällä?

Ei ole harvinaista, että vaikka terapian tarpeen tunnistaa, ei ole vielä valmis laittamaan aikaa ja energiaa muutosten tekemiseen. Tämä on normaalia ja inhimillistä, mutta silloin asialle on syytä antaa vielä aikaa ja pohtia sitä jonkun kanssa.

Ei ole järkevää hamuta lautaselleen kaikkea mahdollista samaan aikaan, vaikka ne olisivat hyviäkin asioita. Itsensä kehittämiselläkin voi uuvuttaa itsensä.

Jos voimavara- ja aikatilanne vaikuttavat kuitenkin kohtuullisen hyvältä, voi alkaa pohtia psykoterapiaa konkreettisemmin sen kannalta mihin asioihin kaipaa muutosta, ja mikä oma rooli näissä muutoksissa tulee olemaan.

Ymmärrän, jos kysymys kuulostaa sormella osoittelevalta. Kirkasta kuitenkin itsellesi mitä oikeastaan terapiasta ja psykoterapeutista etsit ja miksi.

Aika ei tule riittämään kaikkeen edes terapiassa. Siinä missä kuulumisista jutustelu voi ja saakin olla vapaata, psykoterapialla on tärkeää olla selkeä, realistinen ja yhteisesti todettu kohde, josta juontuviin (joustaviin) tavoitteisiin haluaa sitoutua.

Ilman kohdetta käynnit muuttuvat yleisiksi tukikäynneiksi: on helpottavaa, kun voi joka viikko purkaa mielen päällä olevan asian jollekulle joka kuuntelee, mutta mikään oman elämän ongelmista ei varsinaisesti muutu edes pitkällä aikavälillä. Sekin on ok, mutta silloin voi olla, että varsinaista psykoterapiatarvetta ei ole tai sen aika ei vain ole vielä. Tällöin jokin muu pitkäaikainen keskustelutuki voisi todennäköisesti olla toimivampaa.

Kaikkeen ei tarvita psykoterapiaa, aivan kuten kaikissa fyysisissä ongelmissa ei heti mennä leikkaukseen. Pohdi siis mitä aidosti tarvitset ja haluat – juttelua, yleistä tukea elämäntilanteeseen, muutostyöskentelyä, jotain siltä väliltä?

Kuntoutustavoitteen avulla pitkässä psykoterapiassa pysyy punainen lanka, jonka ympärille tekeminen ryhmittyy. Sen hahmottelu ei ole kuitenkaan psykoterapeutin, vaan sinun tehtäväsi, sillä vain sinä voit päättää mikä on niin tärkeää, että sen tavoitteluun kannattaa nähdä vaivaa.

Kuntoutustavoitteen määrittely ei tarkoita sitä, että työskentely olisi kapea-alaista, vain yhden asian ympärillä pyörimistä, mutta silloin se ei myöskään kadota suuntaansa elävän elämän valtamerellä.

Psykoterapia edellyttää kiinnostusta itseen, oman toiminnan tutkimiseen, ja väistämättä myös halua ottaa omaa vastuuta muutoksesta.
Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä!

Hahmotellessasi omia tavoitteitasi, voit pohtia seuraavaa:

  • Mihin asioihin tai ongelmiin tarvitset apua?
  • Tunnistatko nämä asiat itse, vai ovatko ne palautetta / muutostoiveita muilta ihmisiltä? Oletko samaa mieltä?
  • Kenen idea psykoterapia oli? Haluatko tätä prosessia itse vai tuliko se läheisiltä tai terveydenhuollosta?
  • Miten tilanteesi tai pulmasi vaikuttavat elämääsi? Miten olet yrittänyt hallita tai tukahduttaa niitä?
  • Mihin asiaan kaipaisit ensisijaisesti muutosta – mitä tavoittelet? Mistä tunnistaisit, että olet matkalla oikeaan suuntaan?
  • Oletko motivoitunut työskentelemään ongelmiesi kanssa, vaikka se tarkoittaisi vaikeiden asioiden kohtaamista ja kokemista?

Muistathan, että psykoterapia on sinua, ei psykoterapeuttia, läheisiäsi tai terveydenhuollon odotuksia varten.
Sinä itse olet paras henkilö sanomaan, onko terapia tarpeellinen tai ajankohtainen itsellesi, ja minkälaista työskentelyä kaipaat.
Aikuisena psykoterapiaa ei yleensä kannata aloittaa, jos suurin motivaatio siihen on muilla, mutta ei itsellä.

Monella on ymmärrettävä, mutta aukipuhumaton ajatus, että psykoterapia on jotain minne mennään, siellä ollaan, ja sitten epämiellyttävät asiat poistuvat. Tämä on inhimillistä, mutta psykoterapiasta ajatellaan silloin vähän kuin lääkekuurista: todetaan ongelma, haetaan lääke (psykoterapeutti ja psykoterapia), otetaan sitä määräyksen mukaan kerran viikossa, ja sitten vointi alkaa helpottaa. Valitettavasti psykoterapia toimii kuitenkin harvoin näin suoraviivaisesti.

Vertaisin terapiaa (ainakin minun kanssani) enemmänkin pitkäaikaiseen ja tavoitteelliseen treenaamiseen tai ”mielen kuntosalilla” käymiseen – itsensä kehittämiseen. Tällaisessa toisen ihmisen tuki yleensä auttaa! Valmentaja sitoutuu asiakkaaseen ja hänen tavoitteisiinsa, tukee, auttaa ja elää mukana, mutta hän ei voi tehdä treeniä asiakkaansa puolesta.

Psykoterapia edellyttää siis halukkuutta ottaa omaa vastuuta asioiden muuttumisesta.

Jos kaikki vaikeudet ovat muiden ihmisten syytä, ja on myös muiden ihmisten (esimerkiksi terapeutin, läheisten tai työnantajan) tehtävä korjata tilanne ja hyvittää menneet vääryydet, muutosten toteutumisen edellytykset ovat heikot.

Psykoterapialla voi muuttaa itseään, jos on valmis tekemään sen eteen työtä, mutta ei muita. Ja jos nyt vaativa sisäinen suorittaja nostaa päätään, katso ihmeessä ”miten suorittaisin psykoterapian tehokkaimmin” -kohta usein kysytyistä kysymyksistä. (Spoiler: terapiaa ei voi suorittaa!)

Kun pohdit omaa rooliasi, voit tutkia seuraavaa:

  • Oletko valmis miettimään oman toimintasi osuutta kokemissasi ongelmissa ja vaikeuksissa?
  • Olisitko valmis kokeilemaan oman toimintasi konkreettista muuttamista, pieninkin erin?
  • Mitä ajattelet siitä, että terapia on itseesi, ei muihin ihmisiin tai heidän muuttamiseen kohdistuva prosessi?

Lisäresursseja ajattelun tueksi

Näillä pohdinnoilla pääset toivottavasti hyvin alkuun. Mikäli haluat jatkaa asian työstämistä, Mielenterveystalo on julkaissut mainion psykoterapiaoppaan, jota suosittelen lämpimästi oman pohdinnan tueksi. Käy tutustumassa:

Lähteet

[1]Lambert, M. J. (2013). The efficacy and effectiveness of psychotherapy. Teoksessa M. J. Lambert (toim.), Bergin and Garfield’s handbook of psychotherapy and behavior change (6. painos, s. 169–218). New York: Wiley.

[2]Wambold, B. (2001). The great psychotherapy debate: Models, methods, & findings. Mahwah, NJ: Erlbaum.