Anna Granlund, työterveyspsykologi, psykoterapeutti / 5.2020, päivitetty 3.2023

Psykoterapia antaa siihen ryhtyvälle parhaimmillaan paljon. Tapa ajatella ja kokea ympäröivä maailma voi muuttua monipuolisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Kyky tehdä tietoisia havaintoja kohenee ja tekemiinsä havaintoihin – ajatuksiin, kehontuntemuksiin, tulkintoihin ja tunteisiin – sotkeutuu harvemmin. Usein myös ymmärrys ja myötätunto lisääntyvät niin itseä kuin muitakin kohtaan. Lisäksi monelle selkiytyy se, mikä elämässä on tällä hetkellä tärkeintä.

Psykoterapia ei silti ole suoraviivainen tie onneen, oireettomuuteen ja voimaantumiseen, eikä se sovellu kaikkiin tilanteisiin. Tästä huolimatta terapiaan suhtaudutaan joskus kuin lääkekuuriin, joka voidaan määrätä, antaa tai ottaa henkilön tilanteesta ja ominaisuuksista riippumatta ikään kuin oletuksella, että se auttaa joka tapauksessa.

Psykoterapia ei tapahdu tyhjiössä tai muusta elämässä erillisessä hoitokapselissa: sen toimivuuteen vaikuttaa moni asia. Joskus käy niin, että terapiaan hakeutuvan kanssa ei ole ehditty pohtia psykoterapian tuloksellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten tiiviin kuntoutuksen ajankohtaisuutta, sopivuutta, kuntoutujan voimavaroja, käsitystä oman toiminnan ja odotusten roolista, ja kuntoutuksen käytännön yhteensopivuutta sen hetken elämäntilanteen kannalta.

Seuraavassa tekstissä esittelen kolme kokonaisuutta, joiden tarkoituksena on toimia sparrauskumppanina psykoterapiapohdinnoissa. Huomaa kuitenkin, että kirjoitus edustaa omaa käsitystäni ja kokemustani sekä psykoterapiaan “lähettävänä” työterveyspsykologina että toisaalta asiakkaita kuntoutukseen vastaanottavana psykoterapeuttina – joku toinen voi ja saakin olla mainitsemistani asioista eri mieltä.

Miksi terapiaan liittyviä asioita olisi hyvä miettiä etukäteen?

Ulkoiset tekijät, ennen kaikkea oma elämäntilanne ja ominaisuudet ennakoivat psykoterapiassa tapahtuvia muuutoksia^[1,2] .
Muutos kumpuaa lopulta sinusta itsestäsi ja omista teoistasi, psykoterapian, terapiasuhteen ja harjoittelun välityksellä.
Psykoterapia ei toimi ilman sinua!

Psykoterapia on tiivis ja pitkäaikainen prosessi, joka vaatii myös kävijältä, ei vain psykoterapeutilta, yllättävän paljon paneutumista, sitoutumista, aikaa, ja energiaa. (Rahasta puhumattakaan.) Siksi on hyvä muistaa, että järeänä arkeen tulevana interventiona se ei ole ainoa tai aina edes paras mahdollinen tuen muoto. Joskus riittävän tai jopa paremman hyödyn voi saada muutamasta keskustelukäynnistä, lyhytterapiasta, kriisiavusta tai täysin muusta hoidosta.

Parhaimmillaan psykoterapian ajankohtaisuutta ja sopivuutta pohditaan jo taipaleen alkuvaiheessa, mutta ei aina. Vielä harvemmin aiheen äärelle hoksataan pysähtyä silloin, kun terapia olisi oikeasti alkamassa, tavallisesti (ja tarkoituksellisesti) kuukausia alkuperäisen arvion jälkeen.

KELA-kuntoutuspsykoterapian aloittamisen pitkän viiveen taustalla on pyrkimys varmistaa, että jokaisella olisi jo takana vähintään kolme kuukautta kestänyt asioiden todellinen muutos- ja hoitoyritys ennen 1-3 vuotta kestävään, pitkään psykoterapiaan lähettämistä. On aidosti parempi varmistaa, tulisiko apu tehokkaammin ja nopeammin lyhyestä hoidosta, esimerkiksi lyhytterapiasta, kuin lähteä heti hyvin pitkään kuntoutusprosessiin. Enemmän ei ole aina enemmän, psykoterapiassakaan.

Mikä useimmiten jää siis huomaamatta on se, että psykoterapia edellyttää kävijältään paljon muuta kuin terapian jonkinlaisena “kohteena” olemista. Tällaisia muita vaikuttavia asioita ovat muun muassa asiakkaan aika, energia, ja motivaatio omaan työskentelyyn. Nämä tekijät ovat harvoin kenenkään elämässä niin itsestäänselvyyksiä, että ne voisi (tai kannattaisi) ohittaa ajattelematta.

Mitä erityisesti KELA:n kuntoutuspsykoterapiasta on hyvä tietää?

Työ ja työkyvyn pulmat ovat kuntoutuspsykoterapian keskeisin lähetekriteeri – tai näin ainakin pitäisi olla. Kuntoutuspsykoterapia ei ole (sen tarkoitus ei ole olla) matalan kynnyksen keskustelutukea, akuuttien tilanteiden kriisituki, pelkkää menneisyyden mylläystä tai nopeasti mihin tahansa tuen tai keskustelun tarpeeseen järjestettävä hoito.

Terapia (saati psykoterapia) ei ole synonyymi kaikelle keskustelutuelle. Erityisesti kuntoutuspsykoterapia on nimensä mukaisesti pitkäkestoista avokuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn ollessa lääkärin toteamana vaarassa. Sen pitäisi tulla järjestyksessä vasta sitten, kun pahin ja akuutein tilanne on jo väistynyt, ja henkilön voimavarat ja tilanteen tasapaino mahdollistavat asioiden intensiivisen käsittelyn.

Useimmille tulee yllätyksenä, että psykoterapia tarkoittaa myös työstä tai opiskelusta puhumista. Työheijasteista kysytään kuitenkin paitsi hakuvaiheessa, myös joka kerta, kun psykoterapiasta annetaan Kelalle palautetta. Työn tai opiskelun rooli on siis hyvä pitää mielessä tähän kuntoutusmuotoon lähtiessä.

1. Onko nyt oikea aika? (Voimavarat)

Psykoterapian aloittaminen ja jopa vuoden ajaksi viikoittaisiin käynteihin sitoutuminen edellyttää riittäviä voimavaroja. Terapia ei ole kapseli vaan prosessi, joka on useimmiten “käynnissä” koko ajan, ei vain vastaanottotapaamisten yhteydessä. Tästä syystä voimavarojen riittävyyttä voi olla hyvä pohtia esimerkiksi terveydenhuollossa. Joskus keho ja aivot voivat myös tarvita lisäapua esimerkiksi lääkityksen muodossa.

Voi olla hyvä tietää, että terapian aikana voinnissa voi tapahtua monenlaisia muutoksia, niin kuin elämässä muutenkin. Psykoterapia ei ole suoraviivaista etenemistä kohti parempia aikoja, vaan vaikeiden asioiden kohtaaminen on yleensä, no, vaikeaa. Ei ole harvinaista, että vointi ensin heikkenee, ja tämä on yksi syy siihen, miksi psykoterapiakäynnit eivät voi olla satunnaisia, katkonaisia tai ripoteltuina pitkien matkojen päähän toisistaan.

Psykoterapia tulee tiiviiksi osaksi arkea. Voimiasi pohtiessasi voit esimerkiksi miettiä seuraavaa:

• Mitä kaikkea on meneilllään tai kesken juuri nyt? Onko nyt oikea aika?
• Onko sinulla omaan terapiaan tällä hetkellä voimia ja motivaatiota, siirtymiset huomioiden?
• Jaksatko ja ehditkö mitään uutta tai “ylimääräistä”? Tehtäviä? Tekemistä terapiaan liittyen?
• Miten reagoit ja suhtaudut, jos vointisi alkuun heikkenee?
• Miten suhtaudut ajatukseen, että et voi aikatauluttaa tai suorittaa psykoterapiassa “etenemistä”, esim. toipumista?
• Miltä tuntuu ajatus, että käyt terapiassa myös lomasi aikana, esimerkiksi kesällä?

Ei ole harvinaista, että vaikka terapian tarpeen tunnistaa, ei olekaan vielä valmis laittamaan aikaa ja energiaa muutosten tekemiseen. Tämä on normaalia ja inhimillistä, mutta anna silloin asialle vielä aikaa ja pohdi sitä jonkun kanssa. Ei ole aina järkevää hamuta lautaselleen kaikkea mahdollista samaan aikaan, vaikka ne olisivat hyviäkin asioita.

Jos voimavara- ja aikatilanne vaikuttavat kuitenkin kohtuullisen hyvältä, voit alkaa pohtia psykoterapiaa konkreettisemmin sen kannalta mihin asioihin kaipaat muutosta, ja mikä oma roolisi tällä tiellä on.

2. Miksi ja mihin tarvitset psykoterapiaa? Mitä tavoittelet?

Kirkasta itsellesi mitä oikeastaan etsit ja miksi. Terapia ei ole synonyymi kaikelle omista asioista vapaasti juttelemiselle. Siinä missä kuulumisista jutustelu voi ja saakin olla vapaata, psykoterapialla on tärkeää olla selkeä, realistinen ja yhteisesti todettu kohde, josta juontuviin (joustaviin) tavoitteisiin haluaa sitoutua.

Ilman kohdetta psykoterapiakäynnitkin alkavat muistuttaa yleisiä tukikäyntejä: on helpottavaa kun voi joka viikko purkaa mielen päällä olevan asian jollekulle joka kuuntelee – mutta mikään ei toisaalta erityisemmin muutu. Sekin on ok, mutta silloin voi olla, että varsinaista psykoterapiatarvetta ei ole tai sen aika ei ole vielä, ja  jokin muu keskustelutuki voisi todennäköisesti olla toimivampaa. Kaikkeen ei tarvita psykoterapiaa! Pohdi siis mitä aidosti tarvitset ja haluat – juttelua vai muutostyöskentelyä.

Kuntoutustavoitteen avulla pitkässä psykoterapiassa pysyy punainen lanka, jonka ympärille aiheet, tekemiset ja asiat ryhmittyvät. Se ei tarkoita sitä, että työskentely olisi kapea-alaista, vain yhden asian ympärillä pyörimistä, mutta silloin se ei myöskään kadota elämän ja asioiden valtamerellä suuntaansa.

Psykoterapia edellyttää toisin sanoen kiinnostusta itseen, oman toiminnan tutkimiseen, ja halua ottaa omaa vastuuta muutoksesta. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä!

Kartoittaessasi tavoitteitasi, voit pohtia seuraavaa:

• Mihin asioihin tai ongelmiin tarvitset apua?
• Tunnistatko nämä asiat itse, vai ovatko ne palautetta / muutostoiveita muilta ihmisiltä?
• Kenen idea psykoterapia oli? Haluatko sitä itse, vai tuliko se läheisiltä tai terveydenhuollosta?
• Miten tilanteesi tai pulmasi vaikuttavat elämääsi?
• Mihin asiaan kaipaisit ensisijaisesti muutosta – mitä tavoittelet? Mistä tunnistaisit sen toteutumisen?
• Oletko motivoitunut työskentelemään ongelmiesi kanssa, vaikka se tarkoittaisi niiden kohtaamista ja kokemista?

Muistathan, että psykoterapia on sinua, ei psykoterapeuttia, läheisiäsi tai terveydenhuollon odotuksia varten. Sinä itse olet paras henkilö sanomaan, onko terapia tarpeellista tai ajankohtaista itsellesi. Psykoterapiaa ei kannata yleensä aloittaa, jos suurin motivaatio siihen on oikeastaan muilla, mutta ei itsellä – psykoterapeutti ei voi tehdä mitään ilman sinua.

3. Oma toiminta ja odotukset: oletko hoidon kohde vai oman tarinasi toimija?

Monella on ymmärrettävä, mutta aukipuhumaton ajatus, että psykoterapia on jotain minne mennään, siellä ollaan, ja sitten epämiellyttävät asiat poistuvat. Tämä on inhimillistä, mutta psykoterapiasta ajatellaan silloin vähän kuin lääkekuurista: todetaan ongelma, haetaan lääke (psykoterapeutti ja psykoterapia), otetaan sitä määräyksen mukaan kerran viikossa, ja sitten vointi alkaa helpottaa. Valitettavasti psykoterapia toimii kuitenkin harvoin näin suoraviivaisesti.

Vertaisin terapiaa (ainakin minun kanssani) enemmänkin pitkäaikaiseen ja tavoitteelliseen treenaamiseen tai “mielen kuntosalilla” käymiseen – itsensä kehittämiseen. Tällaisessa toisen ihmisen tuki yleensä auttaa! Valmentaja sitoutuu asiakkaaseen ja hänen tavoitteisiinsa, tukee ja elää mukana, mutta treeniä hän ei voi tehdä toisen puolesta.

Psykoterapia edellyttää siis halukkuutta ottaa omaa vastuuta asioiden muuttumisesta. Jos kaikki vaikeudet ovat muiden ihmisten syytä, ja on myös muiden ihmisten (esimerkiksi terapeutin, läheisten tai työnantajan) tehtävä korjata tilanne ja hyvittää vääryydet, voivat muutosten toteutumisen edellytykset olla varsin heikot. Psykoterapialla voi muuttaa itseään, jos on valmis tekemään sen eteen työtä, ei muita. Ja jos nyt vaativa suorittaja sisälläsi nosti päätään, katso ihmeessä “miten suorittaisin psykoterapian tehokkaimmin” -kohta usein kysytyistä kysymyksistä. (Spoiler: terapiaa ei voi suorittaa!)

Kun pohdit omaa rooliasi, voit tutkia seuraavaa:

• Oletko valmis miettimään oman toimintasi osuutta kokemissasi ongelmissa?
• Olisitko valmis kokeilemaan oman toimintasi konkreettista muuttamista, pieninkin erin?
• Mitä ajattelet siitä, että terapia on itseesi, ei muihin ihmisiin tai heidän muuttamiseen kohdistuva prosessi?

Lisäresursseja ajattelun tueksi

Näillä pohdinnoilla saatat päästä hyvin alkuun. Mikäli haluat jatkaa asian työstämistä, Mielenterveystalo on julkaissut mainion psykoterapiaoppaan, jota suosittelen lämpimästi oman pohdinnan tueksi. Käy tutustumassa:

• Psykoterapiakysely – valmiuden ja elämäntilanteen tutkiminen

• Milloin psykoterapiaan?

Lähteet

^[1]Lambert, M. J. (2013). The efficacy and effectiveness of psychotherapy. Teoksessa M. J. Lambert (toim.), Bergin and Garfield’s handbook of psychotherapy and behavior change (6. painos, s. 169–218). New York: Wiley.

^[2]Wambold, B. (2001). The great psychotherapy debate: Models, methods, & findings. Mahwah, NJ: Erlbaum.