Psykoterapiaa harkitsevalle

Anna Granlund, työterveyspsykologi, psykoterapeutti / 5.2020, päivitetty 4.2022

Psykoterapia antaa siihen ryhtyvälle parhaimmillaan paljon. Työskentelyn myötä tapa ajatella ja kokea ympäröivä maailma voi muuttua monipuolisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Sitkeästi harjoittelemalla kyky tehdä tietoisia havaintoja kohenee, ja tekemiinsä havaintoihin, kuten ajatuksiin ja tunteisiin, sotkeutuu harvemmin. Usein myös ymmärrys ja myötätunto lisääntyvät niin itseä kuin muitakin kohtaan. Lisäksi monelle selkiytyy se, mikä elämässä on itselle tärkeintä.

Psykoterapia ei ole kuitenkaan suoraviivainen tie onneen, oireettomuuteen ja voimaantumiseen, eikä sovellu kaikkiin tilanteisiin. Liian usein psykoterapiaan suhtaudutaan kuin lääkekuuriin, joka voidaan määrätä tai ottaa henkilön tilanteesta ja ominaisuuksista riippumatta ikään kuin oletuksella, että se auttaa joka tapauksessa.

Psykoterapia ei tapahdu tyhjiössä tai muusta elämässä erillisessä hoitokapselissa: sen toimivuuteen vaikuttaa moni asia. Joskus käy niin, että terapiaan hakeutuvan kanssa ei ole ehditty pohtia psykoterapian tuloksellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten tiiviin kuntoutuksen ajankohtaisuutta, sen sopivuutta, kuntoutujan voimavaroja ja käsitystä oman toimintansa roolista, ja kuntoutuksen käytännön yhteensopivuutta sen hetken elämäntilanteen kannalta.

Tämän tekstin tarkoituksena on toimia sparrauskumppanina näissä teemoissa. Huomaa kuitenkin, että se edustaa omaa käsitystäni ja kokemustani sekä psykoterapiaan “lähettävänä” työterveyspsykologina että toisaalta asiakkaita kuntoutukseen vastaanottavana psykoterapeuttina – joku toinen voi ja saakin olla mainitsemistani asioista eri mieltä.

Miksi terapiaan liittyviä asioita olisi hyvä miettiä etukäteen?

Ulkoiset tekijät, ennen kaikkea oma elämäntilanne ja ominaisuudet ennakoivat psykoterapiassa tapahtuvia muuutoksia[1] . Muutos kumpuaa siis sinusta itsestäsi, terapiaprosessin välityksellä.

Psykoterapia on tiivis ja pitkäaikainen prosessi, joka vaatii sitkeää työskentelyä, sitoutumista, aikaa, ja energiaa. (Rahasta puhumattakaan.) Siksi on hyvä muistaa, että järeänä, arkeen tulevana interventiona se ei ole ainoa tai joka tilanteeseen edes paras mahdollinen tuen muoto. Joskus riittävän tai tilanteeseen nähden paremman hyödyn voi saada muutamasta keskustelukäynnistä, lyhytterapiasta, kriisiavusta tai jopa täysin muusta hoidosta.

Parhaimmillaan psykoterapian ajankohtaisuutta ja sopivuutta pohditaan jo taipaleen alkuvaiheessa, mutta ei kuitenkaan aina. Vielä harvemmin aiheen äärelle hoksataan pysähtyä silloin, kun terapia olisi oikeasti alkamassa, tavallisesti kuukausia alkuperäisen arvion jälkeen.

Erityisesti kuntoutuspsykoterapian aloittamisen pitkän viiveen taustalla on pyrkimys varmistaa, että jokaisella olisi takanaan vähintään kolme kuukautta kestänyt asioiden todellinen hoitoyritys ennen 1-3 vuotta kestävään, pitkään psykoterapiaan lähettämistä. On aidosti parempi varmistaa, tulisiko apu tehokkaammin ja ajankohtaisemmin lyhyestä hoidosta, esimerkiksi lyhytterapiasta, kuin lähteä heti hyvin pitkään kuntoutusprosessiin, etenkin, kun tätä usein edeltää haastava terapeutin etsimisen vaihe. Enemmän ei ole aina enemmän, psykoterapiassakaan.

Mikä useimmiten jää siis huomaamatta on se, että psykoterapia edellyttää kävijältään paljon muuta kuin terapian jonkinlaisena “kohteena” olemista. Tällaisia asioita ovat muun muassa aika, energia, ja motivaatio omaan työskentelyyn. Nämä tekijät ovat harvoin kenenkään elämässä niin itsestäänselvyyksiä, että ne voisi (tai kannattaisi) ohittaa ajattelematta.

Mitä erityisesti KELA:n kuntoutuspsykoterapiasta on hyvä tietää?

Työ ja työkyvyn pulmat ovat kuntoutuspsykoterapian keskeisin lähetekriteeri – tai näin ainakin pitäisi olla. Kuntoutuspsykoterapia ei siis ole (sen tarkoitus ei ole olla) akuuttien tilanteiden kriisiapu, matalan kynnyksen keskustelutuki, pelkkää menneiyyden mylläystä tai nopeasti mihin tahansa keskustelutarpeeseen järjestettävä hoito.

Psykoterapia ei ole synonyymi kaikelle keskustelutuelle. Erityisesti kuntoutuspsykoterapia on nimensä mukaisesti pitkäkestoista avokuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn ollessa lääkärin toteamana vaarassa. Sen pitäisi tulla järjestyksessä vasta sitten, kun pahin ja akuutein tilanne on jo väistynyt, ja henkilön voimavarat ja tilanteen tasapaino mahdollistavat asioiden intensiivisen käsittelyn.

Useimmille henkilöille tulee täytenä yllätyksenä, että psykoterapia tarkoittaa myös työstä tai opiskelusta puhumista! Työheijasteista kysytään paitsi hakuvaiheessa, myös joka kerta, kun psykoterapiasta annetaan Kelalle palautetta. Työn tai opiskelun rooli on siis hyvä pitää mielessä tähän kuntoutusmuotoon lähtiessä.

Kun harkitset psykoterapiaa, pohdi seuraavia asioita:

I – Ensimmäiset asiat ensin: voimavarat pohjana toimivalle psykoterapialle

Psykoterapian aloittaminen ja kokonaiseksi vuodeksi terapiassa käymiseen sitoutuminen vaativat riittävää määrää voimavaroja ja tasapainoa, jotta asioita ja ongelmia voidaan työstää ja liikauttaa.

Terapia aloittaa prosessin, joka on useimmiten “päällä” koko ajan, ei vain kerran viikossa vastaanottokäyntien yhteydessä. Tästä syystä voimavarojen riittävyyttä voi olla hyvä arvioida esimerkiksi lähettävän psykiatrin tai muun hoitavan tahon kanssa. Joskus keho ja aivot voivat tarvita lisäapua esimerkiksi lääkityksen muodossa. Ei ole myöskään huono ajatus pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan elämäntilannetta ja siinä vaikuttavia tekijöitä: onko nyt oikea aika ryhtyä omaan terapiaan? Mitä kaikkea muuta on meneillään samaan aikaan? Ja toisaalta: täydellistä aikaa ja ajankohtaa ei yleensä ole, eikä sitä ehkä kannata jäädä odottamaan.

Voi olla hyvä tietää, että terapian aikana voinnissa voi tapahtua monenlaisia muutoksia. Psykoterapia ei ole suoraviivaista etenemistä kohti parempia aikoja, vaan vaikeiden asioiden kohtaaminen on yleensä, no, vaikeaa. Ei ole harvinaista, että vointi ensin heikkenee ennen kuin se alkaa kohentua – ja juuri tästä syystä pitkässä terapiassa käynnit eivät voi olla satunnaisia, katkonaisia tai ripoteltuina pitkien matkojen päähän toisistaan, kuten usein on harvemmin toteutuvissa tukikeskusteluissa.

Psykoterapia tulee tiiviiksi osaksi arkea. Voimiasi pohtiessasi voit esimerkiksi kysyä itseltäsi:

  • Onko minulla omaan terapiaan tällä hetkellä aikaa, voimia ja motivaatiota, siirtymiset huomioiden?
  • Missä mennään elämäntilanteen osalta, jaksanko mitään uutta ja ylimääräistä?
  • Kuka oikeastaan käynnisti terapiaan hakeutumisen? Tuliko tarve minulta vai läheisiltäni tai terveydenhuollosta?
  • Olenko motivoitunut työskentelemään ongelmieni kanssa, vaikka se tarkoittaisi niiden kohtaamista ja kokemista?
  • Miten reagoin ja suhtaudun, jos vointini alkuun heikkenee?
  • MIten suhtaudun ajatukseen, että en voi aikatauluttaa tai suorittaa psykoterapiassa “etenemistä”, esim. toipumista? (Kurkkaa myös usein kysytyt kysymykset!)
  • Miltä tuntuu ajatus, että käyn terapiassa myös lomalla, esimerkiksi kesällä? (Lomat saattavat olla eri aikaan!)

Muistathan, että terapia on sinua, ei psykoterapeuttia tai psykoterapiassa käymistä varten. Ei ole tavatonta, että vaikka terapian tarpeen tunnistaa, ei lopulta olekaan vielä valmis kohtaamaan asioita tai laittamaan aikaa ja energiaa muutosten tekemiseen. Tämä on normaalia ja inhimillistä, mutta anna silloin asialle vielä aikaa ja pohdi sitä jonkun kanssa.

Jos voimavara- ja aikatilanne vaikuttavat kohtuullisen hyvältä, voit alkaa pohtia psykoterapiaa konkreettisemmin sen kannalta mihin asioihin kaipaat muutosta, ja mikä oma roolisi tällä tiellä on.

II – Tavoitteet kirkkaaksi: Mihin sinä itse voit ja haluat juuri nyt panostaa?

Psykoterapialla on hyvä olla selkeä, realistinen ja yhteisesti todettu kohde, johon voi ja haluaa panostaa, ja josta juontuviin tavoitteisiin haluaa itse sitoutua.

Jos tavoitteet ovat näennäisiä, jonkun toisen asettamia tai haaveita sellaisesta mihin ei aidosti kuitenkaan voi tai jaksa tässä hetkessä tähdätä, psykoterapiaan lähtemisen ajankohtaisuutta kannattaa ehkä harkita uudestaan, vähintään ehkä jutella asiasta jonkun kanssa.

Kuntoutustavoitteen avulla terapiasta ei tule epämääräistä haahuilua, vaan sillä on punainen lanka, jonka ympärille aiheet, tekemiset ja asiat ryhmittyvät. Psykoterapia edellyttää voimavarojen ja ajankohtaisuuden lisäksi myös siis kiinnostusta itseen, oman toiminnan tutkimiseen sekä halua ottaa omaa vastuuta ja tehdä arkeen muutoksia. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä!

Kartoittaessasi tavoitteitasi, voit kysyä itseltäsi:

  • Mihin asioihin, ongelmiin, käyttäytymiseen tai oireisiin tarvitsen apua?
  • Tunnistanko nämä asiat itse, vai onko tarve lähtöisin muiden palautteesta tai toiveista minua kohtaan?
  • Miten nämä asiat vaikuttavat elämääni tai estävät minua elämästä itseni näköistä elämää?
  • Miten olen aiemmin hallinnut ongelmallisia asioita tai pyrkinyt välttämään niiden kokemista?
  • Mihin ensisijaisesti kaipaisin muutosta? Mistä tunnistaisin tämän muutoksen – mikä olisi toisin?
  • Mitä toiveeni tarkoittaisi konkretiassa? Jos se on “voida paremmin”, mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten se näkyisi toiminnassani?
  • Onko näiden toivomieni asioiden käsittely juuri nyt ajankohtaista / mahdollista?
  • Jaksanko ja haluanko itse panostaa niihin, käytännön tasolla, vai haluanko vain kertoa niistä jollekulle? (Siinäkään ei ole mitään väärää!)
  • Onko tilanteeni muuttunut siitä, kun terapiaprosessi laitettiin käyntiin? (Ts. ajankohtaista silloin, mutta entä nyt?)

Kokeile lähestyä muutos- ja tavoitetoiveitasi muustakin kuin pois menemisen näkökulmasta. Tunteita ja ajatuksia (saati muistoja) ei pääsääntöisesti voi poistaa, mutta voimme oppia elämään ja toimimaan taitavasti niiden kanssa – ja tämä on aivan erilainen tavoite kuin jonkin asian “pois” meneminen.

III – Oman toiminnan ja odotusten rooli: oletko hoidon kohde vai oman tarinasi toimija?

Monella on ymmärrettävä, mutta aukipuhumaton ajatus, että psykoterapia on jotain minne mennään, siellä ollaan, ja sitten koetut epämiellyttävät asiat poistuvat. Tämä on inhimillistä, mutta psykoterapiasta ajatellaan silloin vähän kuin lääkekuurista: todetaan ongelma, haetaan lääke (psykoterapeutti ja psykoterapia), otetaan sitä määräyksen mukaan kerran viikossa, ja sitten vointi alkaa helpottaa. Valitettavasti psykoterapia toimii kuitenkin harvoin näin suoraviivaisesti.

Vertaisin terapiaa (ainakin minun kanssani) enemmänkin pitkäaikaiseen ja tavoitteelliseen treenaamiseen tai “mielen kuntosalilla” käymiseen – itsensä kehittämiseen. Tällaisessa toisen ihmisen tuki yleensä auttaa! Valmentaja sitoutuu asiakkaaseen ja hänen tavoitteisiinsa, tukee ja elää mukana, mutta itse harjoitustyötä hän ei voi tehdä toisen puolesta.

Psykoterapia edellyttää siis halukkuutta ottaa omaa vastuuta asioiden muuttumisesta. Jos kaikki on muiden ihmisten syytä, ja on myös muiden ihmisten (esimerkiksi terapeutin, läheisten tai työnantajan) tehtävä korjata tilanne ja hyvittää vääryydet, voivat muutosten toteutumisen edellytykset olla varsin heikot. Psykoterapialla voi muuttaa itseään, jos on valmis tekemään sen eteen työtä, ei muita. Ja jos nyt vaativa suorittaja sisälläsi nosti päätään, katso ihmeessä “miten suorittaisin psykoterapian tehokkaimmin” -kohta usein kysytyistä kysymyksistä.

Kun pohdit omaa rooliasi, voit kysyä itseltäsi:

  • Olenko valmis miettimään oman toimintani osuutta kokemissani ongelmissa?
  • Olisinko valmis kokeilemaan oman toimintani muuttamista, pieninkin erin?
  • Mitä ajattelen siitä, että terapia on itseen kohdistuva, ei muiden ihmisten muuttamiseen keskittyvä prosessi?

Lisäresursseja ajattelun tueksi

Näillä pohdinnoilla pääset todennäköisesti jo hyvin alkuun. Mikäli haluat jatkaa asian työstämistä, Mielenterveystalo on julkaissut mainion psykoterapiaoppaan, jota suosittelen lämpimästi oman pohdinnan tueksi. Käy tutustumassa:


Lähteet

[1]Lambert, M. J. (2013). The efficacy and effectiveness of psychotherapy. Teoksessa M. J. Lambert (toim.), Bergin and Garfield’s handbook of psychotherapy and behavior change (6. painos, s. 169–218). New York: Wiley.

[1]Wambold, B. (2001). The great psychotherapy debate: Models, methods, & findings. Mahwah, NJ: Erlbaum.