Psykoterapiaa harkitsevalle

Anna Granlund, työterveyspsykologi, psykoterapeutti / 5.2020, päivitetty 6.2021

Psykoterapia antaa siihen ryhtyvälle parhaimmillaan paljon. Työskentelyn myötä tapa ajatella ja kokea ympäröivä maailma muuttuu monipuolisemmaksi ja tasapainoisemmaksi, kyky tehdä tietoisia havaintoja kohenee, ja tekemiinsä havaintoihin, kuten ajatuksiin ja tunteisiin, sotkeutuu harvemmin. Usein myös ymmärrys sekä myötätunto lisääntyvät niin itseä kuin muitakin kohtaan. Lisäksi monelle selkiytyy se, mikä elämässä on itselle aidosti tärkeintä.

Psykoterapia ei ole kuitenkaan suoraviivainen tie onneen, oireettomuuteen ja voimaantumiseen, eikä se sovellu kaikkiin tilanteisiin. Liian usein psykoterapiaan suhtaudutaan kuin lääkekuuriin, joka voidaan määrätä tai ottaa henkilön tilanteesta ja ominaisuuksista riippumatta ikään kuin oletuksella, että se auttaa joka tapauksessa.

Psykoterapia ei tapahdu tyhjiössä tai muusta elämässä erillisessä kertaviikkoisessa hoitokapselissa: sen toimivuuteen vaikuttaa moni asia. Joskus käy niin, että terapiaan hakeutuvan kanssa ei ole juurikaan ehditty pohtia psykoterapian tuloksellisuuteen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä, kuten tiiviin ja aktiivisen kuntoutuksen ajankohtaisuutta, sen sopivuutta henkilölle, terapiaan hakeutuvan käsitystä oman toimintansa roolista, ja terapiajakson käytännön yhteensopivuutta sen hetken elämäntilanteen ja arjen kannalta.

Tämän tekstin tarkoituksena on toimia sparrauskumppanina näissä teemoissa. Huomaa kuitenkin, että se edustaa omaa käsitystäni ja kokemustani sekä psykoterapiaan “lähettävänä” työterveyspsykologina että toisaalta asiakkaita kuntoutukseen vastaanottavana psykoterapeuttina – joku toinen voi ja saakin olla mainitsemistani asioista eri mieltä.

Mitä erityisesti KELA:n kuntoutuspsykoterapiasta on hyvä tietää?

Jos olet hakeutumassa Kelan tukemaan pitkäaikaiseen kuntoutuspsykoterapiaan, on hyvä tietää jo etukäteen, että terapiassa käsitellään olennaisesti työtä, työkykyä ja työssäjaksamista – tai opiskelua, jos se on ajankohtaisempaa.

Työ ja työkyvyn pulmat ovat kuntoutuspsykoterapian keskeisin lähetekriteeri – tai näin ainakin pitäisi olla. Kuntoutuspsykoterapia ei siis ole (sen tarkoitus ei ole olla) akuuttien tilanteiden kriisiapua, matalan kynnyksen keskustelutukea tai nopeasti järjestettävä hoito, vaan nimensä mukaisesti pitkäkestoista avokuntoutusta, erityisesti työ- tai opiskelukyvyn tukemista silloin kun pahimmat oireet ja kriisitilanteet ovat jo väistyneet, ja taustalla on riittävä määrä voimavaroja sekä kokeiluja lyhyemmistä keskusteluhoidoista.

Työstä tai opiskelusta puhuminen kuuluu siis terapiaprosssin tärkeimpiin ja luonnollisimpiin aiheisiin, eikä niistä keskusteleminen ole ajanhukkaa. Työheijasteista kysytään paitsi hakuvaiheessa, myös joka kerta, kun psykoterapiasta annetaan Kelalle palautetta. Työn tai opiskelun rooli on siis hyvä pitää mielessä tähän kuntoutusmuotoon lähtiessä.

Miksi terapiaan liittyviä asioita olisi hyvä miettiä etukäteen?

Ulkoiset tekijät, ennen kaikkea oma elämäntilanteesi ja ominaisuutesi ennakoivat psykoterapiassa tapahtuvia muuutoksia (Lambert 2013; Wambold, 2001).

Psykoterapia on tiivis ja pitkäaikainen prosessi, joka vaatii molemmilta osapuolilta sitkeää työskentelyä, sitoutumista, energiaa ja aikaa. Siksi on hyvä muistaa, että järeänä, arkeen tulevana interventiona se ei ole ainoa tai joka tilanteeseen edes paras mahdollinen tuen muoto. Joskus riittävän tai tilanteeseen nähden paremman hyödyn voi saada muutamasta yksittäisestä keskustelukäynnistä, lyhytterapiasta, kriisiavusta tai jopa täysin muusta hoidosta.

Parhaimmillaan psykoterapian ajankohtaisuutta ja sopivuutta pohditaan vaihtoehtoineen jo taipaleen alkuvaiheessa, mutta ei kuitenkaan aina. Vielä harvemmin aiheen äärelle hoksataan pysähtyä silloin, kun terapia olisi oikeasti alkamassa, tavallisesti kuukausia alkuperäisen arvion jälkeen.

Erityisesti kuntoutuspsykoterapian aloittamisen pitkä viive ei ole järjestelmän hitautta, vaan viiveen taustalla on pyrkimys varmistaa, että jokaisella olisi varmasti takanaan vähintään kolme kuukautta kestänyt asioiden todellinen hoitoyritys ennen 1-3 vuotta kestävään, pitkään psykoterapiaan lähettämistä. On aidosti parempi ensin varmistaa tulisiko apu tehokkaammin, paremmin ja ajankohtaisemmin nopeasti saatavasta lyhyestä hoidosta, esimerkiksi lyhytterapiasta, kuin lähteä suin päin asiaan ja ongelmaan katsomatta hyvin pitkään, aikaa ja energiaa vievään viikottaiseen kuntoutusprosessiin, etenkin, kun tätä usein edeltää pitkä ja haastava terapeutin etsimisen vaihe. Enemmän ei ole aina enemmän.

Mikä useimmiten siis jää huomaamatta on se, että psykoterapia edellyttää kävijältään paljon muuta kuin psykoterapian jonkinlaisena “kohteena” olemista. Tällaisia asioita ovat muun muassa aika, energia, ja todellinen motivaatio omaehtoiseen työskentelyyn. Nämä tekijät ovat harvoin kenenkään elämässä niin itsestäänselvyyksiä, että ne voisi (tai kannattaisi) ohittaa ajattelematta.

Kun harkitset psykoterapiaa, pohdi siis seuraavia asioita:

I – Ensimmäiset asiat ensin: voimavarat pohjana toimivalle psykoterapialle

Psykoterapian aloittaminen ja vuodeksi terapiassa käymiseen sitoutuminen vaatii riittävää määrää voimavaroja ja tasapainoa, jotta asioita ja ongelmia voidaan työstää ja liikauttaa yhdessä eteenpäin. Kyse ei ole siis akuuttitilanteen hoidosta, johon kannattaisi lähteä tai lähettää keskellä kriisiä.

Huomaa, että psykoterapian aloittaminen käyninstää prosessin, joka on useimmiten päällä koko ajan, ei vain kerran viikossa vastaanottokäyntien yhteydessä. Tästä syystä voimavarojen riittävyyttä voi olla hyvä arvioida esimerkiksi lähettävän psykiatrin tai muun lääkärin / hoitavan tahon kanssa. Joskus keho ja aivot voivat tarvita lisäapua esimerkiksi riittävän intensiivisen lääkityksen muodossa. Ei ole myöskään huono ajatus pysähtyä hetkeksi ja tarkastella omaa elämäntilannetta ja siinä vaikuttavia tekijöitä: onko nyt oikea aika ryhtyä omaan terapiaan? Mitä kaikkea muuta on meneillään samaan aikaan?

On hyvä myös tietää, että terapian aikana voinnissa voi tapahtua monenlaisia muutoksia. Psykoterapia ei ole suoraviivaista etenemistä kohti parempaa vointia ja tulevaisuutta, vaan vaikeiden asioiden kohtaaminen on yleensä, no, vaikeaa. Ei ole harvinaista, että vointi ensin heikkenee ennen kuin se alkaa kohentua – ja juuri tästä syystä pitkässä terapiassa käynnit eivät voi olla satunnaisia, katkonaisia tai ripoteltuina pitkien matkojen päähän toisistaan, kuten usein on kyse harvemmin toteutuvissa tukikeskusteluissa.

Psykoterapia tulee tiiviiksi osaksi jo olemassa olevaa arkeasi. Voimavarojasi pohtiessasi voit esimerkiksi kysyä itseltäsi:

  • Onko minulla terapiaan tällä hetkellä aikaa, voimia, halua ja motivaatiota, siirtymisineen?
  • Missä mennään elämäntilanteen ja voimavarojen osalta, jaksanko mitään uutta ja ylimääräistä?
  • Kuka käynnisti terapiaan hakeutumisen? Tuleeko tarve minulta vai läheisiltäni tai terveydenhuollon toimijalta?
  • Olenko motivoitunut työskentelemään ongelmieni kanssa, vaikka se tarkoittaisi niiden kohtaamista ja kokemista?
  • Mitä odotan terapian alulta vointini mahdollisen muutoksen suhteen?
  • Miten reagoin ja suhtaudun, jos vointini alkuun heikkenee?
  • MIten suhtaudun ajatukseen, että en voi aikatauluttaa psykoterapiassa “etenemistä”, esim. toipumista?
  • Miltä tuntuu ajatus, että psykoterapia on käynnissä myös silloin, kun olen lomalla, esimerkiksi kesällä?

Onko aika oikea?

Muistathan, että terapia on sinua, ei psykoterapeuttia tai mekaanista psykoterapiassa käymistä varten. Se ei siis toimi, jos et ole itse valmis ja mukana. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että vaikka psykoterapian tarpeen itse tunnistaa, ei lopulta olekaan vielä valmis kohtaamaan asioita tai laittamaan aikaa ja energiaa muutosten tekemiseen. Tämä on normaalia ja inhimillistä, mutta anna silloin asialle vielä aikaa ja pohdi sitä jonkun kanssa.

Jos voimavara- ja aikatilanne vaikuttavat kohtuullisen hyvältä, voit alkaa pohtia psykoterapiaa konkreettisemmin sen kannalta mihin asioihin kaipaat muutosta, ja mikä oma roolisi tällä tiellä on.

II – Tavoitteet kirkkaaksi: terapiaan hakeutumisen syyt, tavoitteet, ja niiden konkretisointi havaittaviksi muutoksiksi

Psykoterapialla on hyvä olla selkeä ja yhteisesti todettu muutostoive tai kohde, josta juontuviin tavoitteisiin haluaa itse sitoutua. Jos tavoitteet ovat näennäisiä tai jonkun toisen asettamia, omaa motivaatiota voi olla hankala löytää.

Kuntoutustavoitteen avulla terapiasta ei tule haahuilua, vaan sillä on punainen lanka, jonka ympärille aiheet, tekemiset ja asiat ryhmittyvät. Psykoterapia edellyttää voimavarojen ja ajankohtaisuuden lisäksi myös siis kiinnostusta itseen, oman toiminnan tutkimiseen sekä halua ottaa omaa vastuuta ja tehdä arkeen muutoksia. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä!

Kartoittaessasi tavoitteitasi, voit kysyä itseltäsi:

  • Mihin asioihin, ongelmiin, käyttäytymisen tapoihin tai oireisiin tarvitsen apua?
  • Tunnistanko nämä asiat itse, vai ovatko ne lähtöisin muiden palautteesta tai toiveista minua kohtaan?
  • Miten nämä asiat vaikuttavat elämääni tai estävät minua elämästä itseni näköistä elämää?
  • Miten olen hallinnut em. asioita tai pyrkinyt välttämään niiden kokemista?
  • Mihin ensisijaisesti kaipaisin muutosta? Mistä tunnistaisin muutoksen?
  • Mitä toiveeni tarkoittaisi konkretiassa? Jos se on “voida paremmin”, mitä se käytännössä tarkoittaa?
  • Onko näiden asioiden käsittely juuri nyt ajankohtaista / mahdollista?
  • Onko tilanteeni muuttunut siitä, kun terapiaprosessi laitettiin käyntiin? (Ts. ajankohtaista silloin, mutta entä nyt?)
  • Mitä tavoitteita haluaisin psykoterapiassa itselleni asettaa?
  • Minkä toivoisin olevan jatkossa elämässäni ja tilanteessani toisin?

Kokeile lähestyä muutos- ja tavoitetoiveitasi muustakin kuin pois menemisen näkökulmasta. Ei siis “tavoitteeni on se, että ei enää ahdistaisi” vaan esimerkiksi “tavoitteenani on kyetä ajamaan autoa moottoritiellä ja omaksua taitoja, joilla voin hyväksyä kokemiani tuntemuksia ja luovia ahdistusoireiden kanssa.” Tunteita ei pääsääntöisesti voi poistaa, mutta voimme oppia elämään ja toimimaan taitavasti niiden kanssa – ja tämä on aivan erilainen tavoite kuin jonkin asian “pois” meneminen.

III – Oman toiminnan ja odotusten rooli: oletko hoidon kohde vai oman tarinasi toimija?

Monella on ymmärrettävä mutta aukipuhumaton ajatus, että psykoterapia on jotain minne mennään, siellä ollaan, ja sitten koetut oireet tai ongelmat poistuvat. Tämä on inhimillistä, mutta psykoterapiasta ajatellaan silloin vähän kuin lääkekuurista: todetaan ongelma, haetaan lääke (psykoterapeutti ja psykoterapia), otetaan sitä määräyksen mukaan joka viikko, ja sitten vointi alkaa helpottaa. Valitettavasti psykoterapia toimii kuitenkin harvoin näin suoraviivaisesti.

Vertaisin terapiaa (ainakin minun kanssani) enemmänkin pitkäaikaiseen ja tavoitteelliseen treenaamiseen tai “henkisellä kuntosalilla” käymiseen – itsensä aktiiviseen kehittämiseen ja työstämiseen. Tällaiseen työhön me kaikki tarvitsemme yleensä toisen ihmisen tukea! Valmentaja sitoutuu asiakkaaseen ja hänen tavoitteisiinsa, tukee ja auttaa, mutta ei voi tehdä työtä toisen puolesta – siinä tarvitaan molempia, eikä treenaaminen yleensä voi olla katkonaista tai satunnaista, jos todella haluaa jonkin asian muuttuvan.

Psykoterapia edellyttää halukkuutta ottaa omaa vastuuta tilanteesta ja sen muuttamisesta. Jos kaikki on muiden ihmisten syytä, ja on myös muiden ihmisten (esimerkiksi terapeutin, läheisten tai työnantajan) tehtävä korjata tilanne ja hyvittää vääryydet, voivat muutosten toteutumisen edellytykset olla varsin heikot. Psykoterapialla voi muuttaa itseään, jos on valmis tekemään sen eteen työtä, ei muita.

Kun pohdit omaa rooliasi, voit kysyä itseltäsi:

  • Olenko valmis miettimään oman käyttäytymiseni osuutta kokemissani ongelmissa?
  • Olisinko valmis kokeilemaan oman käyttäytymiseni muuttamista, pieninkin erin?
  • Mitä ajattelen siitä, että terapia on itseen kohdistuva, ei muiden ihmisten muuttamiseen keskittyvä prosessi?

Lisäresursseja ajattelun tueksi

Näillä pohdinnoilla pääset todennäköisesti jo hyvin alkuun. Mikäli haluat jatkaa asian työstämistä, Mielenterveystalo on julkaissut mainion psykoterapiaoppaan, jota suosittelen lämpimästi oman pohdinnan tueksi. Käy tutustumassa:


Muut aiheeseen liittyvät sivut


Lähteet

Lambert, M. J. (2013). The efficacy and effectiveness of psychotherapy. Teoksessa M. J. Lambert (toim.), Bergin and Garfield’s handbook of psychotherapy and behavior change (6. painos, s. 169–218). New York: Wiley.

Wambold, B. (2001). The great psychotherapy debate: Models, methods, & findings. Mahwah, NJ: Erlbaum.