Psykoterapiaa harkitsevalle

Anna Granlund, psykologi, psykoterapeutti / 25.5.2020, päivitetty 11.4.2021

Psykoterapia antaa siihen ryhtyvälle parhaimmillaan paljon. Tapa ajatella ja puhua sekä kokea ympäröivä maailma muuttuu usein monipuolisemmaksi ja tasapainoisemmaksi, kyky tehdä tietoisia havaintoja kohenee, ja tekemiinsä havaintoihin, kuten ajatuksiin ja tunteisiin, sotkeutuu harvemmin. Usein myös ymmärrys sekä myötätunto lisääntyvät sekä itseä että muita kohtaan. Lisäksi selkiytyy se, mikä elämässä tuntuu itselle aidosti tärkeimmältä.

Psykoterapia ei ole kuitenkaan suoraviivainen tie onneen, oireettomuuteen ja parempaan elämään, eikä se sovellu kaikkiin tilanteisiin. Liian usein psykoterapiaan suhtaudutaan kuin lääkekuuriin, joka voidaan määrätä tai ottaa henkilön tilanteesta ja ominaisuuksista riippumatta ikään kuin oletuksella, että se auttaa joka tapauksessa. Psykoterapia ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä tai jonkinlaisessa muusta elämässä erillisessä kertaviikkoisessa kapselissa, vaan siihen ja sen toimivuuteen vaikuttaa moni asia. Joskus käykin niin, että terapiaan hakeutuvan kanssa ei ole juurikaan ehditty pohtia psykoterapian tuloksellisuuteen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä, kuten tiiviin psykoterapian ajankohtaisuutta, sen sopivuutta henkilölle, terapiaan hakeutuvan käsitystä oman toimintansa roolista (aktiivinen toimija vai passiivinen terapian kohde?), ja terapiajakson käytännön yhteensopivuutta sen hetken elämäntilanteen ja arjen kannalta.

Tämän tekstin tarkoituksena on omalta osaltaan toimia sparrauskumppanina näissä teemoissa. Huomaa kuitenkin, että pohdintani edustaa omaa käsitystäni ja kokemustani sekä terapiaan “lähettävänä” työterveyspsykologina että toisaalta asiakkaita kuntoutukseen vastaanottavana psykoterapeuttina – joku toinen voi ja saakin olla mainitsemistani asioista eri mieltä.

Mitä erityisesti KELA:n kuntoutuspsykoterapiasta on hyvä tietää?

Jos olet hakeutumassa Kelan tukemaan pitkäaikaiseen kuntoutuspsykoterapiaan, on hyvä tietää jo etukäteen, että terapiassa käsitellään olennaisesti työtä, työkykyä ja työssäjaksamista – tai opiskelua, jos se on ajankohtaisempaa.

Työ ja työkyvyn pulmat ovat kuntoutuspsykoterapian keskeisin lähetekriteeri – tai näin ainakin pitäisi olla. Kuntoutuspsykoterapia ei siis ole (sen tarkoitus ei ole olla) akuuttien tilanteiden kriisiapua, matalan kynnyksen keskustelutukea tai nopeasti järjestettävä hoito, vaan nimensä mukaisesti pitkäkestoista avokuntoutusta, erityisesti työ- tai opiskelukyvyn tukemista silloin kun pahimmat oireet ja kriisitilanteet ovat jo väistyneet, ja taustalla on riittävä määrä kokeiluja lyhyemmistä keskusteluhoidoista.

Näistä syistä työstä tai opiskelusta puhuminen kuuluu terapiaprosssin tärkeimpiin ja luonnollisiin aiheisiin, eikä niistä keskusteleminen ole “väärä” aihe tai terapia-ajan hukkaamista. Työheijasteista kysytään paitsi hakuvaiheessa, myös joka kerta, kun psykoterapiasta annetaan Kelalle palautetta. Työn tai opiskelun rooli on siis hyvä pitää mielessä tähän kuntoutusmuotoon lähtiessä.

Miksi terapiaan liittyviä asioita olisi hyvä miettiä etukäteen?

Koska psykoterapiassasi muutoksia ennakoivat ulkoiset tekijät, ennen kaikkea oma elämäntilanteesi ja ominaisuutesi (Lambert 2013; Wambold, 2001).

Psykoterapia on tiivis ja pitkäaikainen prosessi, joka vaatii molemmilta osapuolilta sitkeää työskentelyä, sitoutumista, energiaa ja aikaa. Siksi on hyvä muistaa, että järeänä, arkeen tulevana interventiona psykoterapia ei ole ainoa tai joka tilanteeseen edes paras mahdollinen tuen muoto. Joskus riittävän tai tilanteeseen nähden paremman hyödyn voi saada muutamasta yksittäisestä keskustelukäynnistä, lyhytterapiasta, kriisiavusta tai jopa täysin muusta hoidosta.

Parhaimmillaan psykoterapian ajankohtaisuutta ja sopivuutta asiakkaalle pohditaan vaihtoehtoineen jo taipaleen alkuvaiheessa, mutta ei kuitenkaan aina. Vielä harvemmin aiheen äärelle hoksataan pysähtyä silloin, kun terapia olisi oikeasti alkamassa, tavallisesti kuukausia alkuperäisen arvion jälkeen.

Erityisesti kuntoutuspsykoterapian aloittamisen pitkä viive ei ole järjestelmän byrokraattista hitautta, vaan sen saamisen taustalla on pyrkimys varmistaa, että ennen pitkään psykoterapiaan siirtymistä jokaisella olisi varmasti takanaan vähintään kolme kuukautta kestänyt asioiden todellinen hoitoyritys ennen 1-3 vuotta kestävään psykoterapiaan lähettämistä. On aidosti parempi ensin varmistaa tulisiko apu tehokkaammin, paremmin ja ajankohtaisemmin nopeasti saatavasta lyhyestä hoidosta, esimerkiksi lyhytterapiasta, kuin lähettää henkilö suin päin asiaan ja ongelmaan katsomatta hyvin pitkään, aikaa ja energiaa vievään viikottaiseen terapiaprosessiin, etenkin, kun tätä usein edeltää pitkä ja haastava terapeutin etsimisen vaihe.

Mikä useimmiten siis jää huomaamatta on se, että psykoterapia edellyttää kävijältään paljon muuta kuin psykoterapian jonkinlaisena “kohteena” olemista. Tällaisia asioita ovat muun muassa aika, energia, ja motivaatio omaehtoiseen työskentelyyn. Nämä tekijät ovat harvoin kenenkään elämässä niin itsestäänselvyyksiä, että ne voisi (tai kannattaisi) ohittaa ajattelematta.

Kun harkitset psykoterapiaa, pohdi siis seuraavia asioita:

I – Ensimmäiset asiat ensin: voimavarat pohjana toimivalle psykoterapialle

Psykoterapian aloittaminen ja vuodeksi terapiassa käymiseen sitoutuminen vaatii riittävää määrää voimavaroja ja tasapainoa, jotta asioita ja ongelmia voidaan työstää ja liikauttaa yhdessä eteenpäin. Huomaa, että terapia käynnistää prosessin, joka on useimmiten päällä koko ajan, ei vain kerran viikossa vastaanottokäyntien yhteydessä! Tästä syystä voimavarojen riittävyyttä voi olla hyvä arvioida esimerkiksi lähettävän psykiatrin tai muun lääkärin / hoitavan tahon kanssa. Joskus keho ja aivot voivat tarvita lisäapua esimerkiksi lääkityksen muodossa. Ei ole myöskään huono ajatus pysähtyä hetkeksi ja tarkastella omaa elämäntilannetta ja siinä vaikuttavia tekijöitä: onko nyt oikea aika ryhtyä omaan terapiaan?

On hyvä myös tietää, että terapian aikana voinnissa voi tapahtua monenlaisia muutoksia. Psykoterapia ei ole välttämättä suoraviivaista etenemistä kohti parempaa vointia ja tulevaisuutta, vaan vaikeiden asioiden kohtaaminen on yleensä, no, vaikeaa. Ei ole harvinaista, että vointi ensin heikkenee ennen kuin se alkaa kohentua – ja juuri tästä syystä pitkässä terapiassa käynnit eivät voi olla satunnaisia, katkonaisia tai ripoteltuina pitkien matkojen päähän toisistaan, kuten usein on kyse harvemmin toteutuvissa tukikeskusteluissa.

Psykoterapia tulee tiiviiksi osaksi jo olemassa olevaa arkea. Omaa valmiuttasi ja voimavarojasi pohtiessasi voit esimerkiksi kysyä itseltäsi:

  • Onko minulla terapiaan tällä hetkellä aikaa, voimia, halua ja motivaatiota, siirtymisineen?
  • Missä mennään elämäntilanteen ja voimavarojen osalta, jaksanko mitään uutta ja ylimääräistä?
  • Olenko motivoitunut työskentelemään ongelmien kanssa, vaikka se tarkoittaisi niiden kohtaamista ja kokemista?
  • Mitä odotan terapian alulta vointini mahdollisen muutoksen suhteen?
  • Miten reagoin, jos vointini alkuun heikkenee?
  • Miltä tuntuu ajatus, että psykoterapia on käynnissä myös silloin, kun olen lomalla? (esim. opettajat)

Jos voimavara- ja aikatilanne vaikuttavat kohtuullisen hyvältä, voit alkaa pohtia psykoterapiaa konkreettisemmin sen kannalta mihin asioihin kaipaat muutosta, ja mikä oma roolisi tällä tiellä on.

II – Tavoitteet kirkkaaksi: terapiaan hakeutumisen syyt, tavoitteet, ja niiden konkretisointi havaittaviksi muutoksiksi

Psykoterapialla on hyvä olla selkeä ja yhteisesti todettu muutostoive tai kohde, josta juontuviin tavoitteisiin haluaa itse sitoutua. Tällöin terapia ei ole haahuilua milloin minnekin, vaan sillä on punainen lanka, jonka ympärille aiheet, tekemiset ja asiat ryhmittyvät. Psykoterapia edellyttää voimavarojen ja ajankohtaisuuden lisäksi myös siis kiinnostusta itseen, toiminnan tutkimiseen sekä halua ottaa omaa vastuuta ja tehdä arkeen muutoksia. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän!

Muista, että terapia on sinua, ei psykoterapeuttia tai mekaanista psykoterapiassa käymistä varten. Se ei toimi, jos et ole itse valmis ja mukana. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että psykoterapian tarpeen tunnistaa, mutta ei ole vielä valmis kohtaamaan asioita tai laittamaan aikaa ja energiaa itsen tutkimiseen saati muutosten tekemiseen. Tämä on normaalia ja inhimillistä – anna silloin asialle vielä aikaa ja pohdi sitä jonkun kanssa.

Kartoittaessasi tavoitteitasi, voit kysyä itseltäsi:

  • Mihin asioihin, ongelmiin, käyttäytymisen tapoihin tai oireisiin tarvitsen apua?
  • Tunnistanko nämä asiat itse, vai ovatko ne lähtöisin muiden palautteesta tai toiveista minua kohtaan?
  • Miten nämä asiat vaikuttavat elämääni tai estävät minua elämästä itseni näköistä elämää?
  • Miten olen hallinnut em. asioita tai pyrkinyt välttämään niiden kokemista?
  • Mihin ensisijaisesti kaipaisin muutosta? Mistä tunnistaisin muutoksen?
  • Mitä toiveeni tarkoittaisi konkretiassa? Jos se on “voida paremmin”, mitä se käytännössä tarkoittaa?
  • Onko näiden asioiden käsittely juuri nyt ajankohtaista / mahdollista?
  • Onko tilanteeni muuttunut siitä, kun terapiaprosessi laitettiin käyntiin? (Ts. ajankohtaista silloin, mutta entä nyt?)
  • Mitä tavoitteita haluaisin psykoterapiassa itselleni asettaa?
  • Minkä toivoisin olevan jatkossa elämässäni ja tilanteessani toisin?

Huom: kun pohdit tavoitteita ja muutostoiveita, muista lähestyä niitä muustakin kuin pois menemisen näkökulmasta. Ei siis “tavoitteeni on se, että ei enää ahdista” vaan esimerkiksi “tavoitteenani on kyetä ajamaan autoa moottoritiellä ja omaksua taitoja, joilla voin hyväksyä kokemiani tuntemuksia ja luovia ahdistusoireiden kanssa.”

III – Oman toiminnan ja odotusten rooli: oletko hoidon kohde vai oman tarinasi toimija?

Monella on ymmärrettävä mutta aukipuhumaton ajatus, että psykoterapia on jotain minne mennään, siellä ollaan, ja sitten koetut oireet tai ongelmat poistuvat. Tämä on inhimillistä, mutta psykoterapiasta ajatellaan silloin vähän kuin lääkekuurista: todetaan ongelma, haetaan lääke (psykoterapeutti ja psykoterapia), otetaan sitä määräyksen mukaan, ja sitten vointi alkaa helpottaa. Valitettavasti psykoterapia toimii kuitenkin harvoin näin suoraviivaisesti.

Tästä aiheesta on varmasti monta mielipidettä, mutta vertaisin terapiaa (ainakin minun kanssani) enemmänkin pitkäaikaiseen ja tavoitteelliseen treenaamiseen tai “henkisellä kuntosalilla” käymiseen – itsensä aktiiviseen kehittämiseen ja työstämiseen. Tällaiseen työhön me kaikki tarvitsemme yleensä toisen ihmisen tukea! Valmentaja sitoutuu asiakkaaseen ja hänen tavoitteisiinsa, tukee ja auttaa, mutta ei voi tehdä työtä toisen puolesta – siinä tarvitaan molempia, eikä treenaaminen yleensä voi olla katkonaista tai satunnaista, jos todella haluaa jonkin asian muuttuvan.

Psykoterapia edellyttää halukkuutta ottaa omaa vastuuta tilanteesta ja sen muuttamisesta. Jos kaikki on muiden ihmisten syytä, ja on myös muiden ihmisten (esimerkiksi terapeutin, läheisten tai työnantajan) tehtävä korjata tilanne ja hyvittää vääryydet, voivat muutosten toteutumisen edellytykset olla varsin heikot. Psykoterapialla voi muuttaa itseään, jos on valmis tekemään sen eteen työtä, ei muita.

Kun pohdit omaa rooliasi, voit kysyä itseltäsi:

  • Olenko valmis miettimään oman käyttäytymiseni osuutta kokemissani ongelmissa?
  • Olisinko valmis kokeilemaan oman käyttäytymiseni muuttamista, pieninkin erin?
  • Mitä ajattelen siitä, että terapia on itseen kohdistuva, ei muiden ihmisten muuttamiseen keskittyvä prosessi?

Lisäresursseja ajattelun tueksi

Näillä pohdinnoilla pääset todennäköisesti jo hyvin alkuun. Mikäli haluat jatkaa asian työstämistä, Mielenterveystalo on julkaissut mainion psykoterapiaoppaan, jota suosittelen lämpimästi oman pohdinnan tueksi. Käy tutustumassa:


Muut aiheeseen liittyvät sivut


Lähteet

Lambert, M. J. (2013). The efficacy and effectiveness of psychotherapy. Teoksessa M. J. Lambert (toim.), Bergin and Garfield’s handbook of psychotherapy and behavior change (6. painos, s. 169–218). New York: Wiley.

Wambold, B. (2001). The great psychotherapy debate: Models, methods, & findings. Mahwah, NJ: Erlbaum.